Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2019

Yleistä

Seuralla oli 2018 kauden päättyessä yhteensä yli 300 lisensoitua urheilijaa ja yli 30 aktiivista valmentajaa. Negatiivinen trendi lisensseihin liittyen päättyi menneellä kaudella, kun pieni nousu harjoittelijoiden määrässä oli havaittavissa. Tällä hetkellä aktiiviset urheilijat osallistuvat myös keskimääräistä aktiivisemmin toimintaan verrattuna siihen kun lisenssimäärä oli korkeimmillaan.

Seura pyrkii näkymään aktiivisesti mediassa ja netissä.  Yhteistyö paikallisen median kanssa on hyvä ja pyrimme siihen että niin olisi myös jatkossa. Seura on menneellä kaudella avannut uuden kotisivun ja sen käyttö tietoväylänä tehostetaan tulevalla toimintavuodella. Seura pyrkii myös käyttämään sosiaalista mediaa aktiivisemmin. Yhteistyö piirien, alueiden ja liittojen kanssa tulee säilyä hyvällä tasolla ja voi syventyä entisestään esimerkiksi koulutus- ja harjoituskysymyksissä. Seura pyrkii hyvään yhteistyöhön lähellä olevien seurojen kanssa sekä omissa että muissa urheilumuodoissa. Harjoitus- ja kilpailuyhteistyö seurarajojen ulkopuolella käytetään niin pitkälle kun on mahdollista ja motivoitua.

Talous

Hallitus vastaa sekä jatkuvasta tasapainosta seuran taloudessa että siitä että jatkuva maksuvalmius säilyisi. Tominnanjohtajan työsuhde päättyi menneellä kaudella ja seura on työllistänyt sekä harjoituspäällikön osa-aikaisesti, että henkilön joka vastaa T/P-toiminnasta ja informaatiosta. Muissa asioissa pyritään mahdollisimman tehokkaaseen ja selvään työjakoon välttääksemme työtaakkaa kasvamasta liian suureksi yksittäisten henkilöiden kohdalla. Seura pyrkii myös tulevalla toimintakaudella vastaamaan urheilijoiden ja valmentajien kilpailu- ja leirimaksuista samalla tavalla kuten tähänkin asti, samalla kun pyritään pitämään toimintamaksut edullisella tasolla. Varmistaaksemme tämän, täytyy meidän aktiivisesti hakea uusia yhteistyökumppaneita, sekä myös ylläpitää hyvää suhdetta meidän tämän hetkisten rahoittajien kanssa. Panostus hyviin tulolähteisiin kuten esimerkiksi Kunniakierros, jatkuu. Tukevien henkilöjäsenten rekrytointi voidaan tehostaa entisestään. Seuran Adidas-vaatteiden varastoa uusitaan kokonaisuudessaan, mikä ainakin väliaikaisesti kuormittaa taloutta. Pyrkimyksenä on että meillä jatkossa olisi huomattavasti pienempi varasto omia varusteita kuin mitä meillä tähän asti on ollut.

Harjoitustoiminta

Kesäaikaan harjoitus tapahtuu ensisijaisesti Tammisaaren keskuskentällä ja Karjaan keskusurheilukentällä. Harjoituksia voi myös pitää muissa paikoissa yhdessä tai yhteistyössä muiden seurojen kanssa.

Talvikaudella käytetään aktiivisesti kaupungin urheiluhalleja ja liikuntasaleja, mutta näiden käyttö on rajoitettua. Siksi Kisakeskuksen tehostettu käyttö jatkuu harjoituspaikkana talvikaudella, jolloin meillä marraskuu-huhtikuun välisenä aikana on tähän käyttöä kolmena arki-iltana. Kauden aikana järjestetään kaksi seuraleiriä Kisakeskuksessa ja yksi Pajulahdessa. Myös Solvallaa pidetään mahdollisena leiripaikkana. Tämän lisäksi seuran urheilijat ja valmentajat osallistuvat piirien ja liittojen leireihin. Panostus laji- ja lajiryhmien harjoitusryhmiin vanhemmilla T/P- urheilijoilla on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ja tämä jatkuu samaan malliin kuten aikaisemmin.

Harjoitusten laadun ylläpitäminen vaatii harjoitusvälineiden jatkuvaa uusiutumista. Taloudellinen vastuu tästä on käytännössä kokonaan seuralla. Vaikka lisensoitujen urheilijoiden määrä nousi menneellä kaudella, täytyy panostus jatkua jotta urheilijoiden määrä nuoremmissa ikäryhmissä kasvaisi. Perinteinen Yleisurheilukoulu on hyvä linkki tähän, mutta myös uusia malleja kuten kouluturnaus ja urheilupäivä, joita toteutettiin menneellä kaudella, voidaan käyttää. Kesäliikuntaa aikuisille järjestettiin ensimmäistä kertaa menneellä kaudella ja Raaseporin kaupunki on osoittanut kiinnostusta jatkuvasta yhteistyöstä.

Kilpailutoiminta

Seura pyrkii myös jatkossa olemaan aktiivisempi kilpailunjärjestäjä. Tämä vaatii sen että kilpailuareenat ja varusteet pitävät sellaista tasoa että kilpailut voidaan suorittaa tehokkaalla tavalla. Seura täyttää tulevalla vuodella 10 vuotta ja tämä huomioidaan erilaisten järjestettävien tapahtumien yhteydessä.

Tulevan kauden tärkein tapahtuma tulee olemaan SFI-mestaruuskilapilut M/N, M/N17 ja T/P15, jotka alustavasti järjestetään heinäkuun alussa. Kilpailu järjestetään soveltavin osin aikaisemman mallin SM 2017 mukaan, ja tähän odotetaan osallistuvan 400 kilpailijaa. Seuralle ei myönnetty osakilpailua Tähtikisat-sarjassa tulevalle kaudelle, mutta aikomuksena on että kansallinen kilpailu järjestetään tämän sijaan suurin piirtein saman kaavan mukaan. Alustava tapahtumakalenteri näyttää seuraavalta:

17.3               Junior Indoors; Karjaa

16.4               Spring Cup; Karjaa

21.5 + 23.5    Kunniakierros; Karjaa + Tammisaari

16.6               Kansallinen kilpailu M/N; Karjaa

6-7.7              SFIM; Karjaa

25.7               Junior Games; Karjaa

Tämän lisäksi järjestetään kuusi seuramestaruusiltaa 2004–2011 syntyneille ja kolme Silja Line Seurakisat 2012–2014 syntyneille, mikä jälkimmäisen ikäluokan kohdalla tarkoittaa yksi kilpailu enemmän kuin mitä viime vuonna. Seuramestaruuskilpailut maastojuoksussa järjestetään taas Seura Cupin yhteydessä. Jos seura toimii isäntänä mahdollisille piiri- ja aluekilpailuille selviää myöhemmin.

Myös yleisesti pyritään siihen että urheilijamme osallistuisi mahdollisimman aktiivisesti erilaisiin Piiri/alue- ja SFI-mestaruuskilpailuihin ja SM-kilpailuihin. Joukkuekilpailut kuten Seuracup, SFI-sarja ja erilaiset viestit arvostetaan suuresti.

Tavoitteena on että seura seuraluokittelussa saisi paikkansa takaisin Superliigassa, toisin sanoen sijoittuisi 20 (21. sija 2018) parhaan seuran joukkoon maassamme. Samalla seura pyrkii myös parantamaan sijoitustaan (19. sija 2018) Nuorisotoimintakilpailussa tulevan kauden aikana.

Koulutus

SFIM ajatellen tullaan muutama Askel II ja Askel III toimitsijakoulutusta järjestämään talven ja kevään aikana. Toimitsijoiden koulutus erilaisiin erikoistoimintoihin järjestetään tarpeen mukaan. Yhteinen koulutustilaisuus koko toimitsijajoukolle järjestetään Lärkkullassa toukokuussa.

Valmentajien rekrytointi ja koulutus on jatkuva prosessi. SFI:n järjestämä Seuravalmentajakoulutus joka järjestetään Kisakeskuksessa talven aikana, on korkealla listalla ja siinä tavoitteena on että seura voisi osallistua n. viidellä osallistujalla. Myös seuraavalla Lastenohjaajakoulutuksessa pyritään siihen että mahdollisimman moni osallistuisi. Kaikkia valmentajia kannustetaan myös osallistumaan erilaisiin erikois- ja täydentäviin koulutuksiin seminaarien ja vastaavien kautta, mikä on erityisen tärkeää varsinkin kokeneimmille valmentajille.

IF Raaseporin Hallitus